Jokaisen yksityisyrittäjän kohdalle osuu aika ajoin asiakkaita, joilta ei laskun maksaminen syystä tai toisesta onnistu. 99% syy on hyvin yksinkertainen, asiakkaalla ei yksinkertaisesti ole tilillään rahaa ja on helpompi jättää se “retku yrittäjä” nuoleksimaan ja huolehtia niistä akuuteimmista kuluista kuten puhelin, internet ja palkkakuluista, kuluista jotka selkeästi pistävät topin kyseisen yrityksen toiminnalle.

Yleensä nämä asiat voi ennakoida tutustumalla aina ennen tilauksen hyväksymistä osittaisiin tilinpäätöstietoihin netissä. Finderistä tai Kauppalehden sivuilta löytää osakeyhtiöiden yksinkertaistetut tulokset. Pääperiaatteena on, että jos yritys on tehnyt kiitettävän tuloksen vuosia peräjälkeen on satavarma, että tililläkin on likvidiä eli sitä riihikuivaa. Jos taas useampi tilikausi on tehty tappiota ja yrityksen omapääoma on hyvin pieni, on todennäköistä että yritys on lähes selvitystilan partaalla. Poikkeuksiakin tähän on, yleensä sellaisten yritysten kohdalla, jossa joku osakkeenomistajista on valmis kuittaamaan tappiot vuosittaisella lisärahoituksella uskoakseen yrityksen tulevaisuuteen.

Yrittäjälle on kuitenkin ensiarvoista että tehdystä työstä saa kotiutettua myös korvauksenkin, muutoin oma maksuvalmius saattaa häiriintyä. Ja riskit kasvavat mitä isompia toimeksiantoja ottaa vastaan.

Kannattaakin laatia itselleen tietynlainen vakioitu menettelytapa laskujen perimiselle. Laittaako kirjallinen maksuhuomautus 2 päivää, 7 tai useamman päivän jälkeen asiakkaalle? Vai soittaako suoraan asiakkaalle? Mitä jos perintäkirjeestä huolimatta laskua ei ole suoritettu? Mitä sitten? Koska laitan perintään? Loukkaantuuko asiakas?

Itse katson tapauskohtaisesti asiaa. Yleensä koen että olen tehnyt jo siinä vaiheessa virheen että olen ottanut toimeksiannon vastaan, tietäen että riskit leijuvat ilmassa. Silloin kun edetään laskun perintävaiheeseen, ollaan jos sen verran heikoilla jäillä että on vain noin 50% mahdollisuus rahojen kotiuttamiselle. Perintätoimea ei kuitenkaan kannata pelätä ja kannattaa antaa suosiolla asia eteenpäin asiansa osaavalle taholle ja keskittyä uusiin asiakkuuksiin. Nykyään on olemassa “ilmaisia” perintätoimistoja, mutta niidenkin sopimuksissa on omat jipponsa ja täysin ilmaista ei toiminta ole loppukädessä.

Sopimustekniikalla pystyy myös suojautumaan osalta riskeistä, esimerkiksi sopimalla tietyn summan ylittävistä toimeksiannoista 50% laskun loppusummasta etukäteen, tai vaikka toimeksiannon päätyttyä ja toinen osuus työn luovutuksen jälkeen. Tämä on kuitenkin aina tapauskohtaista.

Eräs Suomen kovimpiin mainoskuvaajiin lukeutuva kollega sanoi joskus, “valokuvaajan tärkein ominaisuus on tunnistaa ajoissa ns. Kytevä Pommi”. Se lause kannattaa pitää mielessä tilanteessa kuin tilanteessa:)

Lopuksi hieman viihdyttävämpi versio liittyen aiheeseen http://www.worldslongestinvoice.com/

Nykyisissä läppäreissä ja etenkin pöytäkoneissa löytyy useampia prosessoreita ja useampia ytimiä. No, miten nämä vaikuttavat normaaliin turistikäyttöön – eivät sitten millään lailla.

Valokuvaajalla ja kuvankäsittelijällä tilanne on toinen. Laskentatehoa tarvitaan erityisesti RAW kuvien “aukaisemiseen”, jotta voi esimerkiksi tarkistaa kuvan terävyyden tai muita yksityiskohtia.

Adobe Lightroom ym. kuva-arkistojen hallinnointiin ja RAW kääntöön suunnitellut ohjelmat ovat nykyään lähes kaikkien ammattilaisten digitaalisen studion pää ohjelmia. Nämä ohjelmat ovat monessa suhteessa jo syrjäyttäneet Adobe Photoshopin.

Kyseisissä ohjelmissa voidaan katsella kaikkia kuvia yhtä aikaisesti thumbnaileina, tehdä valintoja RAW kuvien näyttökuvista ja kaikki sujuu ihan näppärästi ja nopeasti.

Kun hallitaan satoja tai tuhansia kuvia kerralla, tulee monasti eteen tilanne jossa halutaan tarkastaa valittujen kuvien terävyys, jotta näistä voidaan exportata ulos näyttökuvat asiakasta varten. Yksitellen zoomattaessa hommassa menee ikä ja terveys. Samoin myös monasti ulos exportattaessa tuntuu koneesta loppuvan tehot.

Miten sitten nopeuttaa prosessointia? Vaikka nykyiset ohjelmat osaavat mainoksien mukaan käyttää 64 bittistä väylää ja multithreadingia ei ohjelma osaa käskyttää konetta käyttämään kaikkia prosessoreita tarpeeksi tehokkaasti. Tämän huomaat hyvin jos kurkkaa prosessin kesken Activity Monitoria tai vastaavaa ohjelmaa, josta näet prosessorien, muistien ym. aktiviteetit reaaliaikaisena.

No mitäs sitten tehtäis? No jaetaan ne prosessit yhtä moneen kuin niitä prossuja tai ytimiä on, simppeliä!

Jos koneesta löytyy 4 ydintä, kannattaa jakaa prosessit 4 osaan. Jos taas löytyy 2 ydintä, jaetaan kahteen prosessiin. Make the math yourself:)

Alla todisteena Lightroomin prosesseista pari todistetta.

4 prosessia, 4 ydintä

1 prosessi, 4 ydintä

Nikon D800 riisuttuna kalsareilleen

Vaikka edelleen odottelen Nikonin uuden “lippulaivan” D800:n saapumista, sain onnekseni lainaan demokameran äskettäiseen isompaan mainoskuvaukseen, jossa tarvittiin äärettömän nopeaa automaattitarkennusta ja korkeaa resoluutiota.

Kahden päivän kuvaukset ovat nyt takana ja päätin kirjoittaa muutamia havaintojani Nikon D800 kameran käyttämisestä. En tule pureutumaan kovin teknisesti asiaan, koska uskon “hands on” tyyppisten testien kertovan paremmin laitteen toimivuudesta.

Ensimmäinen havainto ja ongelma, joka tuli eteen ennen kuvausta oli epäsopivuus tiettyjen uusien muistikorttien kanssa. Nikon testaa kameroidensa toimivuuden ainoastaan Sandiskin ja Lexarin korttien kanssa ja minä onneton ostin Kingstonin X600 nopeita 32Gb kortteja. Kiitos ehkä tässä tarvitaan myös Verkkokaupan suuntaan, jotka näitä kortteja suosittelivat. Eli ennen mahdollista firmware päivitystä Kingstonin kortit eivät toimi D800 kanssa.

Harmikseni huomasin myös heti alkuun, että painikkeiden sijainti on muuttunut D800:ssa melko radikaalisti verrattuna esim. Nikon D3:een. Itseäni on aina vituttanut kahden erilaisen kameran soveltaminen työkäyttöön. Päärungon käyttö painuu lihasmuistiin ja kakkosrungon käyttäminen tuntuu aina hankalalta. Pitäisikö siis harkita kahden D800 hankintaa työkäyttöön? Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen vaikka rahaa lompakossa olisikin.

Testasin assarin kanssa ennen kuvausta, pilvisellä säällä hotellin parkkipaikalla rungon autofocusta ja tarkennusta eri objektiivien kanssa. Rungossa olikin -4 asteen heitto tarkennuksessa jokaisen linssin kohdalla. No, asiassa ei tänä päivänä ole ongelmaa, tarkennuksen mikrosäädön ansiosta. Silti voisi kuitenkin olettaa, että tuotannossa nämä pystyttäisiin kalibroimaan tarkennus nolliin.

Kun ensimmäisen kerran pääsin kiinni D800 fileihin meinasi suu loksahtaa auki. Vaikka keli oli täysin pilvinen, tiedostoissa oli värit, sävyskaalat ja kontrasti aivan uskomattomalla tasolla! Ja kun tiedosto on noinkin muhkean kokoinen saa pienellä kontrastiterävöityksellä ja laajan dynamiikan ansiosta uskomattomia sävyjä aikaan. Sävyjä joita et näe paljain silmin vaikka yrittäisit.

Nikonin ja Canonin fileillä on se pieni ero, että Canon vaatii pientä ylivalotusta, jotta tummaan päähän saa sävyjä esiin. Nikon taas polttaa lopullisesti puhki, jos ylivalottaa. Eli Nikonilla kuvattaessa pieni “yläpään” mukaan valotus ei todellakaan ole pahasta. D800 onkii tummasta päästä yksityiskohtia esiin ilman mitään näkyviä kohinoita.

Kuvasimme kaksi päivää juoksua ja hiihtoa. Polttovälit olivat kaikkea 16mm ja 300mm väliltä. Monasti käytettiin erittäin lyhyttä syväterävyyttä välillä 2-2.8 aukkoa. Linssit olivat valittu toki jo etukäteen ja havaittu sekä penkkitesteissä, että käytännössä erittäin teräviksi, koska tiedossa oli vaihdos Nikoniin ja erityisesti mielessä tuo D800 korkean resoluution vaatimukset. Itseasiassa Nikonin uudet G-sarjan linssit tuntuvat toistavan vallan mainiosti tuon 36Mpix resoluution, vaikka tämä piti olla 35mm kameroille mahdotonta vielä pari vuotta sitten.

D800:n ja D4:n uusi 3D automaattitarkennus ja sävyjen mukaan menevä tarkennuksen lukittuminen toimivat käytännössä aivan uskomattoman hyvin. Tarkennus on nopea ja tuntuu siltä että pitelet käsissäsi kameraa joka tarkentaa sinne minne pitää ja ajattelee osittain puolestasi vaikka tarkennuspiste horjahtaisikin ohi kuvauskohteesta. Tässä vaiheessa pitää kuitenkin sanoa, että tuo sävyarvojen mukaan tapahtuva tarkennus ei kuitenkaan ole täysin aukoton. Välillä kahden hiihtäjän lähestyessä noin 30km/h nopeudella tarkennus saattaa siirtyä ja lukittua taaimmaiseen hiihtäjään, vaikka olettaisi sen preferoivan aina etummaista lähestyvää kohdetta.

Automaattitarkennus ja etenkin seurantatarkennus on aivan toiselta planeetalta verrattuna esimerkiksi kilpailevaan Canon leiriin. En toki ole kokeillut 5D Mark III tai 1Dx tarkennuksia ja olen hieman jäävi tekemään suoraa vertailua. Silti 15 vuotta Canonistina on antanut jonkinlaisen pohjan asiaan.

Nopeisiin liikkuviin kohteisiin 4 kuvaa/sek. sarjakuvaus tuntuu melko onnettomalta. Kamera ei sovellu siis nopeisiin tilanteisiin, jotka tapahtuvat vain kerran ja tilanteita ei voi uusintaa. Eli olympialaisiin en D800 välttämättä raahaisi mukana. Toisaalta taas ultranopea automaattitarkennus ja sulkimen “nollalägi” tekevät kasisatasesta varsin kelvollisen sporttirungon etenkin itseni kaltaiselle kuvaajalle. Kuvaamani tilanteet voi lähes poikkeuksetta uusintaa mallien kanssa.

Valikko ja painikkeet tuntuvan olevan loogisissa paikoissa, lukuunottamatta uutta auto/manual ja tarkennusaluevalitsinta. Olen hyvin vakaasti sitä mieltä, että näitä toimintoja ei tulisi laittaa noin hankalaan paikkaan sijoitetun yhden pikkuruisen nappulan taakse. Hanskat kädessä toiminta on jopa erittäin hankalaa ja nappulaa joutuu oikein kyyristelemällä kurkkimaan sieltä etulaidasta. Noh, tämäkin on varmasti totuttelukysymys.

En valitettavasti päässyt vielä kokeilemaan pystykuvauskahvaa ja kaipasin sitä akuutisti. D800 on aavistuksen pienikokoinen omaan isoon räpylääni. Akun kesto oli mielestäni hyvä ellei erinomainen, vaikka kapasiteetti akuissa onkin pudotettu alas, jonkin typerän japanilaisen säädöksen takia.

Kuvien esikatselussa esiintyi pientä hitautta kuvien selaamisessa edestakaisin. Liekkö tämä korjattavissa firmware päivityksellä? Mene ja tiedä, tottumiskysymyshän tuokin. Voisi toimia kuitenkin ripeämmin. Outoa kuitenkin, että kuvan sisäänzoomaus toimii vastaavasti todella nopeasti!

Kahden päivän ja noin 2000 kuvan jälkeen olen täysin vakuuttunut, että D800 aloittaa aivan uuden aikakauden kameroissa. Yksinkertaistetusti sanottuna: keskikoon kameroista tuttua kuvantarkkuutta, käytettävät (lue:järkevät) ISO herkkyydet vähintään 1600 asti, vähintään 13 aukon dynamiikka ja huippunopea automaattitarkennus. Näillä eväillä tulee syntymään ennennäkemätöntä kuvanlaatua ja mahdollisesti ihan uusia mahdollisuuksia eri aihealueiden kuvaamiseen.

Sivuhuomiona, mutta tärkeänä sellaisena pitää sanoa, että D800 ei mielestäni ole harrastelijan kamera. Ellei ole lompakossa paksuutta useiden tuhansien eurojen verran muun konekannan päivittämiseen. Datan määrä on aivan tolkuton, jolloin tietokoneet tulee olla viimeisintä huutoa; varustettu vähintään 8Gt muistilla (mieluiten 16 tai 32Gt), usealla prosessorilla/ytimellä, 7200rpm kovalevyillä. Tarpeen on myös FW800 kortinlukija ja nopeat ulkoiset kovalevyt ja järkevästi suunniteltu backup järjestelmä.

Ilman panostusta konekantaan on melko turha lähteä D800 roiskimaan ja harjoittelemaan kuvaamista. Ammattilaisellekin tulee varmasti harmaita hiuksia työnkulun hidastumisesta, joskin vastapainona on häkellyttävä kuvanlaatu.

Steve Jobs, kaikesta turhasta hypetyksestä huolimatta, oli epäilemättä yksityisyrittäjä, joka uskoi vahvasti omaan näkemykseensä. Kunnitoitan suuresti hänen elämänviisauksiaan, joista tässä yksi!

Itselleni on harvoin tullut eteen, voisiko sanoa mahdollisuuksia, suunnitella ja toteuttaa varsinaisia ulkomainontaan kohdistettuja mainoskuvia. Loppukesästä 2011 Salomonin markkinointipäällikkö Sarianne Tuomisto oli minuun yhteydessä ehdottaen kuvausprojektia heidän 2012 Trail Running maastojuoksukampanjaa varten.

Ulkomainonta on varmastikin tehokkain brändinluoja kautta aikojen. Ehkä television ja elokuvamainoksien rinnalla. Kampanjat eivät myöskään ole aivan ilmaisia, joskin ovat suhteessa mainonnan arvoon nähden.

Näinkin arvokkaalla paikalla olevat mainokset tulee olla viimeisen päälle suunniteltuja ja mainoskuvan tulee olla tehokas isolla T:eellä.

Funtasasimme asiakkaan kanssa yhteistyössä mainonnan kohderyhmää ja kampanjan fokusta. Homma meni kuin itsestään, koska myös asiakas on itse harrastanut monipuolisesti urheilua ja minä taas itse kuvannut urheilua yli kymmenen vuotta. On helpointa tehdä harrastajalta harrastajalle mainontaa jolloin lopputulos on yleensä uskottava myös kuluttajan kannalta.

Skouttasimme asiakkaan kanssa keskenämme lokaatiot pääkaupunkiseudulta ja päätimme että toteutetaan kuvat lokaatiot edellä. Pyrimme välttämään “photoshop-palapelikuvien” toteutusta, koska halusimme pitää budjetin järjellisellä tasolla. Itseasiassa jälkeenpäin täytyykin sanoa että halvempaa on etsia valmis lokaatio kuvaukselle, kuin digitaalisesti rakentaa kuva palasista. Tämä toteutustapa on myös itselleni se mieluisin ja tuntuu aidolta tavalta toimia – eli ottaa niitä ihkaoikeita V.A.L.O.K.U.V.I.A!

Olimme asiakkaan kanssa yhtä mieltä, että kampanjakuvat onnistuivat erinomaisesti. Kuvaajana on hienoa saada myös henkistä palkkiota kuvauspanoksesta, pelkän laskun lähettämisen lisäksi.

Lopputulokset voit tsekata katukuvassa näkyvistä Abribus pysäkkimainoksista ja taustavalaistuissa Citylite tauluissa huhtikuun aikana.

Tossut kaapista ja luontoon juoksemaan!

Ranskan valokuvaajien etujärjestö UPP ottaa rajusti ja ajankohtaisesti kantaa ja aiheesta. Asiathan tehdään yleensä käsi kädessä, eikä näin “takaapäin”…

You really think you can fuck me? Uummh, not so sure about that.

Syyskuussa 2011 käväisimme Hurttacollectionin kanssa Ranskan Chamonixin kuvaamassa uutta esitettä varten. Yli kymmenen vuotta oli minulta vierähtänyt sitten edellisen vierailun Chamonixiin. Oli hieno nähdä että kylä oli entisestään tullut siistimmäksi ja monipuolisemmaksi. Jopa niin monipuoliseksi että sitä voi suositella ihan kaupunkilomakohteeksikin kenelle tahansa. Vaikka vuoristoalue on tuttu oikuttelevista säistään, meitä onnisti ja jokaisena aamuna saimme herätä pilvettömään taivaaseen, valokuvaajan paratiisi suorastaan!

Olen yksinkertaisesti sanaton…

Kollegani Pasi Salminen vinkkasi tuolla sosiaaaalisessa meediassa linkin videoon, jossa rullalautafotari Michael Burnett kertoo hyvinkin seikkaperäisesti mitä asioita tulee ottaa huomioon nykyaikaisessa urheilukuvauksessa. Start, landing ja selkeys. Siinä ne kolme avainsanaa, jotka pitäisi jokaisen urheilua kuvaavan pitää mielessä.

Tytöt kylä ossoo! Joskus pienikin idea voi olla pirun hyödyllinen. Itse aion kyllä heti kun mahdollisuus tulee kokeilla Trekpakin dividereita. Jos nyt siis tytöt saavat rahoituksen kasaan ja tuotteet markkinoille. Erityisesti kiinnostaa, että samaan reppuun saisi noilla mahtumaan enemmän tavaraa, johtuen ohuemmasta designista verrattuna vaahtomuovisiin.

Helmi-maaliskuun vaihteessa Photo Do ry. järjesti ammattikuvaajille työpajan Helsingissä. Itä/länsi – Battle nimeä kantava työpaja keskittyi tutkimaan Helsingin ja pääkaupunkiseudulla tapahtuvaa eriarvoistumista – tai ehkä lähemmin, onko eriarvoistumista havaittavissa vai elämmekö edelleen tasavertaisessa yhteiskunnassa.

Ryhmänjohtajiksi valittiin Helsingin Sanomien kuvaaja Sami Kero (länsi) ja Juuso Westerlund (itä). Johtajien tehtävänä oli lähinnä avustaa kuvaajia oikean tyylisuunnan etsimisessä ja hallinnoida kokonaisuutta.

Mukana työpajassa oli vinopino lähinnä dokumentaariseen kuvaan keskittyneitä kuvaajia, kuten Julius Koivistoinen, Alli Ikonen, Miikka Pirinen, Touko Hujanen, Hanna Anttila, Vera Ruokonen, Markus Sommers, Aleksi Poutanen ja Noora Sandgren. Kaupalliseen kuvaan erikoistuneita oli itseni lisäksi myös Marko Oikarinen KontrolZ studiolta.

Itselleni työpajaan osallistuminen oli mielenkiintoinen kokemus, sitten 10 vuoden takaisten opiskeluvuosien. Hienointa oli kuulla muiden mielipiteitä, miten näinkin vaikeaa aihetta tulisi lähestyä. Voidaan melkein sanoa että lähestymistapoja oli yhtä monta kuin kuvaajiakin.

Tiivis 4 päivän kuvaussessio vaati veronsa, ainakin omalla kohdallani. Onneksi näyttelyn ripustukseen saimme huikean avun Valokuvataiteen Museon henkilökunnalta ja saimme näyttelyn ripustettua juuri ja juuri kunnes vieraat saapuivat avajaisiin.

Suosittelen lämpimästi muillekin kollegoille vastaavia työpajoja, avartaa kummasti mieltä normaalin työskentelyn rinnalla!

Etsiskelin webistä tietoa Sigman uudesta 120-300/2.8 Ex Apo OS linssistä. Yllätyksekseni google tiputtikin minut suomalaiselle Janne Heinosen saitille. Janne on kolmekymppinen luontokuvaaja ja nuoresta iästään huolimatta jo useisiin kertoihin palkittu, Suomessa ja maailmalla. Saitilla käy päivittäin useita satoja vieraita ja on epäilemättä yksi parhaista valokuvaukseen liittyvistä blogeista Suomessa! Make sure to check it out!

http://www.janneheimonen.net/fi/

Jep. Niinkuin otsikko sanoo, vaikuttaa kovasti siltä, että Nikon on ottamassa uudella D800 ja D800E kameroillaan hurjan etumatkan kilpailijoihinsa verrattuna. Sample kuvat netissä vaikuttavat uskomattoman teräviltä ja tuntuu siltä, että erottelukyky kinojärkkärissä hyppää nyt aivan uudelle levelille. Aiemmin uskottiin yleisesti, että linssien erottelukyky/piirto ei enää riitä kinareissa +20Mpix jälkeen ja ainoa vaihtoehto on siirtyä keskikoon kameroihin. Jos näitä Nikonin samplekuvia uskominen on, murtuu tämä raja-aita aivan uuteen malliin.

En ole video alan expertti, mutta myös video ominaisuudet, piirto ja rollingshutter viat vaikuttavat ottaneen myös askeleen eteenpäin. Liekkö tämä video otettu ulos pakkaamattomana hdmi feedinä kun noin pirun tarkkaa ja myös low light performance on huikeaa.

(update 26.3) Imaging Resource on julkaissut erittäin asiantuntevan esittelyn D800:sta. Niin monta mielenkiintoista uutta ominaisuutta verrattuna muihin markkinoilla oleviin kameroihin. Päällimmäisenä ominaisuus, että käyttäjä voi vaihtaa kameran sisäisesti prosessoituihin full, mid, small resoluutioihin, jolloin runko toimii mainiosti myös reportaaseissa, missä liika datamäärä on vain haitaksi. [edit] itseasiassa tuossa artikkelissa on vakava virhe. Kuvaformaattia voi vaihtaa, eli toisinsanoen fullres ruudusta voi cropata sisään, mutta etsimen kuva ei luonnollisesti muutu. Huonoja uutisia, itselläni olisi ollut halu käyttää reppareissa kyllä hieman pienempää resoluutiota:(

(update 29.3) Käväisin Nikonin tapahtumassa Helsingissä kurkkaamassa uudestaan D800:sta. Kiitos uuden huippunopean tarkennusmodulin, D800 skarppaa nopeammin kuin ajatus kerkeää, ainakin oman tuntemuksen mukaan. Harmillisesti kameran 4 kuvaa/sekunnissa nopeus on hieman laiskan oloinen. Hassua että D800 on samalla hidas ja helvetin nopea. Nooh, ehkä parempi että niitä 36Mpix ruutuja ei tule ammuttua ainakaan turhaan.

Tsek tis aut! Oon aina ollu vastaan tätä DSLR buumia ja kaikenmaailman rigien hämähäkkivirityksiä. Ehkä Edelkronen avulla hommasta tulee edes jokseenkin järkevää. Silti ongelmaksi jää monen kameran kohdalla äänet ja lähinnä kuinka ne saadaan taltioitua riittävällä laadulla ja 100% varmuudella samaan aikaan kun nauhoitus päällä. Siitä lisää ehkä tuonnempana. Tuollanen lähtee kyllä tilaukseen!

Emilia Pikkarainen meikkaaja Milla Puolakanahon käsissä keväisessä auringon paisteessa Mäkelänrinteen uimahallilla.

Kuvasin eilen uudelle asiakkaalleni kilpauimari Emilia Pikkaraista Mäkelänrinteen uimahallilla. Oli todella mukava sessio, kiitos siitä kuuluu tottakait Emilialle, mutta myös stylisti Mirkka Siusluodolle ja meikkaaja Milla Puolakanaholle.

Vaikka urheilijat, kuten myös Emilia Pikkarainen, ovat tottuneet olemaan salamavalojen loisteessa, tulee monasti yllätyksenä tilanne jolloin vaatimus kuvien suhteen onkin jotain muuta kuin “suoralla salamalla vedetty räiskäsy”. Mainos ja muotikuvien valmisteluun ja ennenkaikkea upean lopputuloksen saavuttaminen vaatii moninkertaisen työn mallilta ja koko ryhmältä. Emilia suoriutui erinomaisesti tästä vaativasta sessiosta ja voi olla varma että lopputulos on huikea!

Ajoittain tuntuu että Helsingistä on vuosien jälkeen vaikea löytää sopivia ja kiinnostavia lokaatioita. Mäkelänrinteen uimahallissa olin jo joskus kuvannutkin hieman samantyylisen setin, joskin linssin edessä oli uimahyppääjä Joona Puhakka.

Käydessäni scouttamassa lokaatioita, löysin aivan uuden ulottuvuuden tuosta tutusta lokaatiosta. Oli hauska havaita, että samassa paikassa kuvaaminen ei tarkoita sitä, että kuvista tulisi samanlaisia. Pitää vain suhtautua avoimesti asiaan ja kehitellä uusia luovia ratkaisuita päässään. Joskus voi olla aiheellistakin palata “rikospaikalle”, jolloin näkee asiat aivan uudelta kantilta!

Kuvat tulevat julki kevään aikana, siihen asti kuulemiin!
>>> lisää kuvia täällä

Uuden ajan perhelehti RAWR!!!

Suomi tunnetaan maana, jonka kansalaiset ja yritykset ovat hyviä tekemään. Siis tekemään, eivät suunnitelemaan ja ajattelemaan luovasti. Sotien jälkeen tämä onkin ollut enemmän kuin totta. Teollistumisen aikakautena monet yritykset ovat menestyneet juurikin ahkerien työntekijöiden ja loogisen päättelykyvyn takia.

Suomi ei kuitenkaan ole maailmalla tunnettu luovasta suunnittelusta. Tunnetuksi olemme tulleet lähinnä oudosta huumorintajusta ja tavoista, joita toki niitäkin tietyissä piireissä pidetään jonkinsortin luovuutena.

Media-alalla on vuosikausia tuntunut, että vakiintuneet toimijat eivät ole koskaan halunneet ottaa riskejä nimenomaan luovalla puolella. Usein olen 10 vuoden aikana törmännyt tähän ehdottaessani, jotain tavanomaisesta poikkeavaa, jolla ehkä saataisiin lisää lukijoita ja huomioarvoa. Kompromissi on Suomalaisen media-alan syöpä.

SoMe tarjosi tänään ilopillerin minulle. Valokuvaaja Daniela Talvitie on perustanut miehensä kanssa verkossa toimivan uuden ajan “perhelehden” RAWR Magazinen. Olin erittäin vaikuttunut suorasta ja rohkeasta asenteesta, joka tulee esiin erityisesti kuvaustyylissä.

RAWR olisi hieno nähdä myös painetussa muodossa ja/tai myös iPadissa. Tämä on sitä oikeaa luovuutta, jota Suomesta kyllä löytyy jos sille vain annetaan mahdollisuus! RSPCT!

Valokuvaus on muuttunut reippaan kymmenen vuoden aikana melkoisesti. Digikameroiden kennojen tarkkuus eli megapikselit ovat kasvaneet 2000 luvun alun 6 megasta, jopa yli kolmeenkymmeneen megaan. Puhumattakaan keskikoon kameroista, joiden tarkkuus ylittää moninkerroin filmiskannaukset.

Myös kuvan käsittelyyn tarkoitetut ohjelmistot ovat kehittyneet vuosi vuodelta monipuolisemmiksi ja työnkulkua nopeuttaviksi. Jos aikoinaan pelkkä kuvien raw kääntö jpeg:ksi kesti tunteja, menee sama työ nyt minuuteissa. Jos kuvissa oli häiritsevä iso roska, sai sitä aikoinaan kloonata pois tunteja, lopputuloksen ollessa vain kelvollinen.

Nykysoftat mahdollistavat kuvien helpon käsittelyn ja viimeistelyn helposti ja osaavissa käsissä kuvista tulee täysin virheettömiä. Tällä hetkellä valokuvaajan yksi tärkeimmistä voimavaroista on hyvät kuvankäsittelytaidot, voisiko jopa sanoa, ominainen kuvankäsittelytyyli.

Teknologian sen mahdollistaessa, itse kuvaustapahtumasta on tullut nopea tilanne, joka houkuttelee kulkemaan sieltä mistä aita on matalin. Usein kuulee myös omasta suusta lauseen “no ei jaksa, jatketaan, mä duunaan sen jälkeenpäin fotarissa”. On luonnollista tietysti valita keino, joka on nopein ja vaivattomin.

Kuvaustilanteesta on nykyään hävinnyt se kauneus ja magia, kun ajan hetki tallentuu filmin hopeakiteisiin sulkimen loksahtaessa. Tilanne oli arvokas ja pyhä. Tätä samaa henkeä ei enää takaisin saa, mutta olisi tärkeää tehdä kuvaustilanteesta myös kuvattavalle henkilölle ikimuistoinen ja arvokas tilanne. Tämä kielii vastapuolelle ammattitaidosta ja on suurin syy miksi ammattikuvaajat ovat edelleen arvossaan.

Jos taidot ovat enemmän siellä tietokoneen ääressä, kuin itse kuvaustilanteessa, päiväsi on pelastettu vaikka kohde menisi kuvattaessa lähes ohi ruudusta. Tulevalla Photoshop CS6.0:lla rakennetaan kuvasta taas täydellinen:)

Viime viikkoina on ollut julkisuudessa paikoin puhetta OECD maiden alulle panemasta ns. ACTA sopimuksesta ja sen ongelmallisuudesta ihmisoikeuksien kannalta. Koko sopimus satoine ellei tuhansine sivuineen on masinoitu täysin salassa, jopa osalta OECD maita, kunnes soppari on paiskattu pöytään ikäänkuin muodollisuutena yhteisissä tapaamisissa. Kukaan ei tiedä mitä tämä sopimus pitää sisällään, mutta se mikä on varmaa että sananvapauden rajoituksesta on kysymys. Jos haluat voida pahoin, kannattaa katsoa oheinen video.

Norjalainen kollegani oli löytänyt hauskan videon youtuben arkistoista. Kyseinen pätkä oikeastikin kiteyttää juuri ne klisheiset tapahtumat joihin ammattikuvaaja törmää lähes viikottain. Vaikka moni asia kuulostaa itsestään ns. normaalilta, ovat ne täysin muuttuneen digitaalisen maailman aikaansaannoksia. Voih kun vielä elettäisiin filmien kauniissa maailmassa:)

Osui silmään uudestaan oheinen video valokuvaajan kamppailusta järjestysmiesten eli tuttavallisemmin siviilipoliiseiden kanssa.

Valokuvaajalle, kuten myös ihan tavan lomanäppäilijän on hyvä lukaista läpi edes muutama rivi paikallista lainsäädäntöä, ehkäistäkseen samantyyppiset tapahtumat. Esim. jenkeissä homma on mennyt jo aivan älyttömyyksiin ja ihan yksinkertaiseenkin kadulla tapahtuvaan fotoshoottiin tarvitaan, tai pitäisikö sanoa, kannattaa hakea luvat.

Onneksi Suomessa meillä on vielä lakipykälät järjellisellä tasolla. Kaduilla voi kuvata aivan rauhassa, mikäli ei aiheuta tarpeetonta häiriötä, ei kuvaa muita ihmisiä luvatta (ainakaan kaupallisiin tarkoituksiin/järki päähän), eikä ota edes uutiskuvaan tunnistettavasti ihmistä, mikäli se saattaa julkaistaessa häpäistä ihmisen jollain tavoin. Myös julkisissa paikoissa sijaitsevat taideteokset kuuluvat sarjaan “nöynöy” kaupalliseen tarkoitukseen otetussa kuvassa. Muuten voi näppäillä niistä ihan rauhassa kuvaa miten haluaa.

Villi veikkaukseni on että valokuvan tekijän-/julkaisuoikeuksia koskevia lakeja halutaan kotomaassammekin muuttaa ns. “nykymallin mukaiseksi” eli ilman eri ilmoitusta kuva voidaan julkaista missä tahansa. Ongelmalliseksi asian tekee kuitenkin, että samaan aikaan esim. terrorismin varjolla halutaan lakipykälin estää valokuvaus julkisilla paikoilla. Samaan aikaan yksittäistä ihmistä tulitetaan jo parkkipaikalla kymmenillä kameroilla! Ota nyt tuosta enää selvää. Mitä monimutkaisemmiksi asiat tehdään, sen haastavampaa on normaalin kaduntallaajan niitä ymmärtää.