Kaikki on kohta pilvessä!
by Rami Lappalainen
Olen useasti törmännyt siihen, että haluaisin esitellä tiettyä kuvaa joko asiakkaalle, ystävälle tai perheenjäsenille. Ongelmana on yleensä että alustoja ja laitteita on niin iso määrä käytössä, että kuva ei satu olemaan synkronoituna juuri kyseisessä laitteessa.
Etenkin valokuvaajalle olisi iso hyöty, että kuvat olisivat aina valmiina esittelyyn. Vippaskonsteja on toki olemassa, mutta jo iPhonen tuhannet kuvat aiheuttavat ison päänvaivan, saati kun pitäisi saada sadat tuhannet massalevyillä makaavat kuvat kulkemaan edes matalaresoluutiosina matkassa.
Adobe on tuomassa markkinoille omaa, valokuviin keskittyvää pilvisovellustaan. Kovat ovat mainospuheet tämän esittelyvideon enginjööreillä. Saapa nähdä ovatko suunnitelleet palvelun vain normaali kuluttajalle, vai onko esim. Lightroomin kautta integroitavissa palvelu myös ammattilaisia tyydyttäväksi.

