Älä usko lihapäätä!

by Rami Lappalainen

Osui silmään uudestaan oheinen video valokuvaajan kamppailusta järjestysmiesten eli tuttavallisemmin siviilipoliiseiden kanssa.

Valokuvaajalle, kuten myös ihan tavan lomanäppäilijän on hyvä lukaista läpi edes muutama rivi paikallista lainsäädäntöä, ehkäistäkseen samantyyppiset tapahtumat. Esim. jenkeissä homma on mennyt jo aivan älyttömyyksiin ja ihan yksinkertaiseenkin kadulla tapahtuvaan fotoshoottiin tarvitaan, tai pitäisikö sanoa, kannattaa hakea luvat.

Onneksi Suomessa meillä on vielä lakipykälät järjellisellä tasolla. Kaduilla voi kuvata aivan rauhassa, mikäli ei aiheuta tarpeetonta häiriötä, ei kuvaa muita ihmisiä luvatta (ainakaan kaupallisiin tarkoituksiin/järki päähän), eikä ota edes uutiskuvaan tunnistettavasti ihmistä, mikäli se saattaa julkaistaessa häpäistä ihmisen jollain tavoin. Myös julkisissa paikoissa sijaitsevat taideteokset kuuluvat sarjaan “nöynöy” kaupalliseen tarkoitukseen otetussa kuvassa. Muuten voi näppäillä niistä ihan rauhassa kuvaa miten haluaa.

Villi veikkaukseni on että valokuvan tekijän-/julkaisuoikeuksia koskevia lakeja halutaan kotomaassammekin muuttaa ns. “nykymallin mukaiseksi” eli ilman eri ilmoitusta kuva voidaan julkaista missä tahansa. Ongelmalliseksi asian tekee kuitenkin, että samaan aikaan esim. terrorismin varjolla halutaan lakipykälin estää valokuvaus julkisilla paikoilla. Samaan aikaan yksittäistä ihmistä tulitetaan jo parkkipaikalla kymmenillä kameroilla! Ota nyt tuosta enää selvää. Mitä monimutkaisemmiksi asiat tehdään, sen haastavampaa on normaalin kaduntallaajan niitä ymmärtää.